Syvällistä

Ensimmäinen pisto aikoihin

Ensimmäinen pisto aikoihin

Rakas blogi, siitä on jo pari kuukautta, kun viimeksi kirjoitin.

Toukokuun lopussa, juuri palattuani iloiselta Tuplasotareissulta, sain muistutuksen siitä, miten nopeasti asiat voivat lopullisella tavalla muuttua. Se veti hiljaiseksi kirjoittamisen suhteen, mutta ennen kaikkea se laittoi miettimään, mikä elämässä on lopulta tärkeää.

Aloin miettiä, teenkö itse todella elämässä sitä, mitä haluan: jos minulle nyt tulisi lähtö, voisinko tyytyväisenä todeta, että olenhan minä sentään elänytkin. Aloin ehkä jopa harkita, mihin kaikkeen hurjaan haluaisin ryhtyä ja millaisia dramaattisia suunnanmuutoksia tekisin elämääni – kriisit ja iskut kun ovat parhaimmillaan potku takapuoleen ja muutosta kohti.

Vastauksia tässä haetaan vieläkin, mutta yhden asian huomasin: palasin lopulta käsitöihin. Kolmeen ensimmäiseen viikkoon en koskenutkaan niihin, vaikka yleensä teen niitä päivittäin, mutta vihdoin tartuin yhteen keskeneräiseen ja viimeistelin sen. Ensimmäiset pistot olivat hieman haparoivia eikä vimmaisin into ompeluun ole vieläkään palannut, mutta näyttää siltä, että käsitöistä en tule päästämään irti. Ehkä olen siis jo lapsena löytänyt sen, mitä todella haluan?

Vastavärjättyjä silkkejä huuhtelemassa

Vastavärjättyjä silkkejä huuhtelemassa

Tämä harrastus – keskiajan elävöittäminen – antaa loistavan tekosyyn tehdä käsillään, tutkia, hamstrata materiaaleja ja kirjoja, kuluttaa aikaansa johonkin, mitä tehoyhteiskunta voisi pitää ajan haaskauksena. Tämä harrastus antaa myös ne ihmiset, joiden kanssa voi jakaa oman outoutensa, joiden innosta voi itse innostua ja joista löytyy apua ja tukea. Tämän harrastuksen kautta voi turvallisesti haastaa itseään ja hypätä kokeilemaan asioita, joita ei ole ennen tehnyt. Hyvästä esimerkistä käy Nuijasota: uppouduin viikoksi tekemään lähes kaikkea muuta kuin mitä yleensä teen (kirjontaanikin sain edistettyä vain muutaman piston) ja nautin siitä, miten sormet saivat kokeilla aivan uusia materiaaleja ja tekniikoita, ja miten aivot kehräsivät kaiken uuden edellä. Kokeilin kehräystä ja päädyin ostamaan oman värttinän, autoin värjäämään lankoja, näpersin tuohesta sormuksen ja tupen saksilleni, sain selville, miksi birgitta-myssyn pitsi ei ohjeiden mukaan onnistunut… Täydellinen loma, vaikka satoi vettä. Ensi vuonna aion lisätä kokemuspiiriini keittiötyöt, ja sormeni syyhyävät puutöihin. Ja listahan on loputon sen suhteen, mitä kaikkea voi kokeilla! Ehkä uskallan jonain vuonna jopa Band campiin?

Nyt, kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen istun taas matkalla selvittämään pakollisia ja virallisia asioita, ja viimeistelen tätä kirjoitusta. Tajuan, että ehkä tästä kaikesta on jo löytynyt Suuria Opetuksia, kuten se, että jos elämäänsä on löytänyt jotain tärkeää, jotain rakasta, jotain, joka antaa itselle paljon – sitä on tehtävä.

Bookmark the permalink.

2 Responses to Syvällistä

  1. I can relate on so many levels! I also use recreation to delve into crafts that wouldn’t otherwise be appreciated or useful.

  2. Such a lovely post and something I needed to remind myself of right now. Thank you so much for sharing your thoughts.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>