Siipioliohuppu tuloillaan

Aina on jotain kesken. Jotkut projektit kestävät ikuisuuden, toiset vähän vähemmän aikaa. Tästä hupusta saattaa tulla Utan oma Rooma, jota ei päivässä rakenneta.

Siipioliohuppu

Siipioliohupussa on jo kaksi oliota valmiina.

Minulla on paksusta viininpunaisesta villasta tehty lyhythihainen cote ja huppu, jonka alareuna on koristeleikattu tammenlehvien muotoja jäljitellen (vai mikähän olisi oikea käännös sanalle ‘dagged’?). Olen käyttänyt cotea ja huppua aika paljon parin viime vuoden aikana, huolimatta siitä, että asu ei ole alkuperäistä suunnitelmaa vastaavassa kunnossa: hupun piti olla ranskalaisen muodin mukaan runsaasti koristeltu. (Sivuhuomautus: Ranskan ja Englannin 100-vuotisen sodan alkuvaiheessa Ranska oli alakynnessä. Johtuikohan sitten huonosta sotamenestyksestä, raskaista lunnaista, jota englantilaisille piti maksaa, vai sodan köyhdyttävästä vaikutuksesta yleensä, mutta siinä, missä englantilainen ylhäisö kirjoi ja koristeli koko asunsa, ranskalaiset tyytyivät koristelemaan huppunsa. Vai olikohan silloinkin jo kyseessä vain ranskalaisten oma käsitys siitä, mikä on chic?)

Esimerkkejä oikein runsaasti kirjotuista 1300-luvun puolivälin maallikoiden vaatteista ei oikeastaan ole säilynyt, mutta kuvauksia löytyy esim. kuninkaallisten hovien vaatevarastojen tilikirjoista. Niiden perusteella koristeluissa saatettiin irroitella oikein huolella: taistelevia villi-ihmisiä ratsastamassa villipedoilla, lintuja hedelmäpuissa, simpukoita ja iilimatoja vedessä…

Siipioliohuppu tekeillä

Siipiolioiden jäljentämistä

Omassa hupussani on alusta asti roikkunut pieniä, sulan näköisiä metallikoristeita, joista alkoi lopulta kasvaa koko siivekäs koristeluidea. Lempikäsikirjoituksessani, flaamilaisen Jehan de Grisen koristelemassa Romance of Alexanderissa vv. 1338-1344 seikkailee marginaaleissa mm. siivekkäitä puoli-ihmisiä, joilla on erilaisia soittimia käsissään. Keräsin sitten lopulta noista musikanteista 12, suurentelin niitä keskenään sopivan kokoisiksi, kopioin kuvat paperilakanan palasille ja harsin ne riviin hupun reunaan. Paperilakanan läpi pystyy helposti ompelemaan, joten jäljensin hahmot langalla suoraan huppuun, revin paperilakanan palaset irti, ja lopulta siistin olioiden ääriviivat. Hahmot näyttävät siis näppärästi siltä kuin niillä kuuluisikin olla vain ääriviivat.

Mietin aika kauan sitä, miten pystyisin koristelemaan hupun JA käyttämään sitä samoihin aikoihin. Oman kirjontatahtini tuntien en halunnut odottaa, että kaikki 12 siipioliota olisi valmiina, joten päädyin tähän otus otukselta -tekniikkaan. Mietin vaihtoehtona sitäkin, että olisin kirjonut oliot erillisille kankaille ja kiinnittänyt valmiina aplikaatioina huppuun, mutta hupun kangas on itsessään jo niin paksua, ettei ajatus tuntunut hyvältä. Ja huppuunhan on varmaan tulossa vielä vuorikin.

Kirjonnat teen ohuilla villalangoilla, ja koska satuin saamaan käsiini valikoiman erilaisia sinisen, harmaan ja lilan värejä, siipiolioista tulee pääasiassa niiden sävyisiä.

Tällä hetkellä muuten sekä cote että huppu ovat käyttötauolla. Niissä olleet metallinapit söivät poikki kaikki langat, joilla ne oli kiinnitetty. Aion hankkia uudet napit, joiden kannat eivät ole niin teräväreunaisia, ja myös yrittää ratkaista, mikä lanka ja miten ommeltuna lopulta kestäisi metallin hinkkausta parhaiten – paria erilaista pellavaa ja silkkiä on jo testattu.

Bookmark the permalink.

One Response to Siipioliohuppu tuloillaan

  1. Tamar says:

    it very strange. I can not understand its meaning but it look like so cute – I think so.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *